keskiviikko, 7. lokakuu 2009

Se on loppu ny!

Tämä äippä kittää ja kumartaa teitä kaikkia jotka olette jaksaneet lukea ja tukea minua vaikeina ja hyvinä hetkinä. Siis KIITOS!

Päätän nyt lopettaa tämän blogin pitämisen kun eihän tässä aika riitä kaikkeen. Jostain on karsittava ja aloitan sen tästä. Tämä blogin kirjoitus on palvellut minua aikani ja olen saanut omanlaista terapiaa ja vertaistukea, mutta tällä hetkellä luulen ettei minulla ole enään mitään järkevää kirjoitettavaa.Jos nyt on koskaan ollutkaan ;)  Kolmen alle kouluikäisen lapsen ja tulevan taloprojektin kanssa aika menee ihan itsellään ja toivon,että elämä jatkuisi näin ihanan kun se nyt on!

Kaikkea hyvää teille ja meille!

Hali,mus ja pus

tiistai, 29. syyskuu 2009

Oma koti kullan kallis

Nyt on kaupat tehty! Kaikki sujui niin kuin pitikin.Paitsi,että kaupat tehtyämme tästä meidän uudesta kodista ,entinen omistaja mies sanoo:"Lämminvesivaraaja on sitten sillain rikki,että lämmintä vettä ei tule." Lampsittiin sitten kihisten kotio. Eihän se juttu nyt ihan noinkaan mene! Sama kun me myytäis kämppä ja kodinkoneet ois paskana vaikka ostaja luulisi kaikkien toimivan. Mieheni sitten soitti heidän välittäjälle ja näille myyjille. Myyjät eivät vastanneet ja laitettiin vielä tekstiviestiä. Nyt sitten sovittiin,että 12.10 mennessä on koneet kunnossa. Jos näin ei ole täytyy ottaa yhteytä kulluttajasuojaan. Näillä näkymin joudumme muuttamaan anoppilaan ainakin viikoksi jotta saadaan makkarit ja olkkari maalattua ja tapetoitua. Katsotaan kuinka kauan menee ennen kuin aletaan ottaan yhteen =D No yritän nyt psyykata itseni ottamaan nämä asiat vähän rennommin. Tiedä sitten mite tulee onnistumaan??

Meidän Liinalla näkyykin kaksi pentä valkeaa pistettä alaleuassa!!! Hampaat siis puskevat sieltä esiin. Toivottavasti tulevat nopeaa läpi ettei olisi kovin kipeät. Liina on kyllä alkanut vierastamaan kovasti. Se on ihan äipän tyttö. No se menee nopsaan ohi. Ja kuuluu asiaan. mummu tuntuu aina vähän loukkaantuvan kun Liina alkaa vääntämään suuta mutrulle kun hänet näkee.

Kuulin myös salaisia ja ihania uutisia,mutta niistä myöhemmin lisää kun asiat etenee. Vauva uutisia kuitenskin <3

perjantai, 25. syyskuu 2009

Liina + muuta

Meillä oli tänään 5kk neuvola. Uskomatonta se on kuinka nämä kuukaudet hurisee hurjaa vauhtia. Kuinka se odotus saattoi tuntua niin tuskasen hidas tempoiselta?? No, mutta joka päivä sitä on ikionnellinen,että tämä kööri on koossa. Ainakin sitten illalla kun on kaikki ummistaneet silmänsä. Nukkuva lapsi on jotain täydellistä! Nykyään saa ihan hirmuisat fiilikset ja onnen puuskat kun saa lapsensa nukahtamaan. Ei sen kanssa ole mitään ongelmia erityisemmin ollut, mutta on se vaan niin ihanaa =D

Mutta, juu..Liinuska oli tänään 64,8cm ja 7055g. Kypärämyssyä saa sujauttaa 42,3 senttiseen päähän. Käyrillä paino hieman laskussa, siinä keskikäyrällä pyörii ja pituus oli ottanut vähän vauhtia eli 3cm edellisestä. No pään mitta ei sitten miellyttänyt neuvolan tätiä ja mulle tuli ihan kamala olo. Ei mitään jatko toimenpiteitä, mutta ääneen taas höpötti jotain. Käyrällä se oli vähän laskussa ja sanoi,että täytyy tarkkailla sitten ensi kerralla ettei lähde laskemaan. Tuli jotenkin paniikki ja Elma mieleen. En kyllä osannut mitään kysyä kun en ole itse mitään ihmeellistä huomannut. No tuskinpa sillä mitään onkaan,mutta on sitä jäänyt pelko ja pieni ylireakointi kaikkeen mitä neuvolassa tai lääkärissä lapsista sanotaan. Lähinnä nyt Liinasta kun sen kehitys ja kasvu on vasta alkutekiöissä.En edes osaa kirjoittaa mitä tunnen,mutta kuitenkin .

Huomenna on veljeni tuparit ja kaverini tulee meille avokkinsa kanssa vahtimaan kolmikkoa. Veljeni asuu uossa tien toisella puolen joten matka kotiin ei ole pitkä,jos eivät pärjää =D Mutta kyllä kai pärjäävät, en muuten edes jättäisi tätä tiimiä kenenkään hoitoon.

Asunto asia on nyt sillä mallilla,että maanantaina tehdään kaupat ja 11.10 päästäisiin remppaan. 14.11 pitää muuttaa pois alta kun uudet asukkaat tulevat tähän. Remppa aika on ihan liian lyhyt joten yritetään kerjätä, jos pääsisimme ennemmin remontoimaan. Tarkoitus on,että mieheni ja hänen ystävä alottaa pesutilojen+kh+saunan lattian kaakeloinnilla sekä tehdä yksi vessa lisää.Sen jälkeen vanha vessa uusitaan. Sitten meidän luottomaalari saa saman aikaisesti maalata kaikki mäntypanelit+ikkunan karmit valkoisiksi.Tämä samainen maalari saa hoitaa myös tapetoinnin joka huoneessa. Ammattilaiselta se käy niin mukavasti ja tunti palkka on sen arvoinen (10e/h) ettei itse kannata lähteä suttaamaan. Laminaatti laitetaan itse. Keittiö uusitaan sitten lopuksi. Hommaa piisaa,mutta onhan se mukavaa kun saa omanlaista. Ja mieheni on ihan innoissaan kun pääsee hyödyntämään omaa osaamistaan sekä muiden =)

Onneksi tuttavapiiriimme kuuluu talkoohenkistä porukkaa. Nykyään harvaa saa vapaa ehtoisesti tekemään mitään fyysistä tai muutakaan. Mieheni pappa juuri kertoi kuinka heidän talo rakentui niin,että itse tehtiin se mitä osattiin ja kaverit tuli tekemään sen mitä hän ei nii taitanut. Vastaavasti hän oli käynyt avittamassa ystäviensä talonrakentamisessa. Kuullostaa vaan nii reilulta!

 

 

torstai, 17. syyskuu 2009

Hääpäivää

                                                               

Meillä on tänään neljäs hääpäivä! Kuullostaa hassulta. On kerennyt tapahtua niin paljon. Ajatellen, että ollaan oltu neljä vuotta aviossa ja seitsemänkö kaiken kaikkiaan yhdessä. Suhteemme on muuttunut näinä vuosina hirmuisasti. Se alun huuma ja himo on muuttunut tutuksi ja turvalliseksi välittämiseksi ja arvostukseksi. On sitä himoakin joskus ja jossain, mutta ei niin kuin silloin aluksi. Vitsi, se oli kyllä ihanaa!!! Ihan kun olisin jo mummeli kun miettii tällaisia. Tunnen silti, että rakastan miestäni yli kaiken enkä haluaisi elää ilman häntä. Tällä hetkellä hänen menettämisensä olisi maailanloppu minulle ja suuri menetys lapsille. Joten toivotaan, että saamme vielä lisää yhteisiä hääpäiviä =)

Eilen päästiin kahdestaan ekaa kertaa Liinan syntymän syömään. Oli aikas mukavaa, mutta olisin voinut viettää kahden keskistä aikaa huomattavasti pidempään kun pelkän ruokailun ajan. Toista on välillä niin ikävä kun päivän aikana ei kerkiä juuri mitään mukavaa yhdessä tekemään. Aina on joku muu jota palvellä. Palveltavia ovat  siis nuo meitin kolme muksua. Illalla on väsy ja sillon kaipaan jo ihan aikaa itselleni. En voi sietää, että sillon joku tulee lähelleni. Olen nykyään iltaisin vain itseäni varten =)  Tämä muuttuu taas kun Liina kasvaa isommaksi ja ei vaadi niin paljoa läheisyyttä. Tarkoitan imetystä ja sitä aikaa kun hän liikkuu jo enempi itse. Toki halataan kun mies tulee töistä jne..Ja viikonloput on eri kun ei tarvii yksin pyörittää tätä kotirumbaa :D

Tänään taisi olla ensimmäinen kunnon viileä ja tuulnen syksypäivä. Aurinko on jaksanut ilostuttaa säteillään päivisin. On huomattavasti mukavampaa roudaantua ulos kun ei tarvitse vetää kurakamppeita ja kaiken maailman haalaria ja myssyä päälle. Olen alkanut odottaa taas joulua! meillä on ihan uusi joulu uudessa kodissa. Ja Liinan ensimmäine joulu. Toivotaan, että ollaan saatu remontti jo hyvälle mallille ettei tarvitse työmaalla jouluja juhlia ;)

 

maanantai, 7. syyskuu 2009

Yö kukkuja

Liina osaa nyt kääntyä ja jokeltaminen on hirmu mukavaa. Eilen esikoisen 5.v synttäreillä oli sukulaisia ja puheen sorina yllytti Liinan pälättämään kesken yötä! Kauheeseen ääneen kiljui jotain tärkeitä asioita

Nyt sitten äippää väsyttää aika urakalla. Aamulla pitikin olla kymmeneltä 5.v neuvolassa ja sieltä kotiin syömään ja kerholle viskaria viemään. Illalla on vielä liikuntakerho joten voin luvata, että uni maistuisi illasta. Toivottavasti Liinalla ei olisi ihan yhtä paljoa sanottavaa kun viime yönä.

Meillä on ensi kuussa muutto edessä. Sen lisäksi pintaremontoime koko uuden kodin. Meistä tulee omakoti asujia. Minulle se onkin eka kerta elämässä. Saas nähdä kuinka sitä sopeutuu. haikeaa on muuttaa kun täällä on kaikki lasten kaverit sekä minun mamma kamut ja kerhot ym..Muutamme pinempään pitäjään vaikkakin tampereen sisälle jäädään. Kaippa sieltäkin kavereita löytää,mutta siinä aina kestää aikansa ja joutuu näkemään pikkasen vaivaa. Sitä kun ei ihan skarpimmassa kunnossa aina ole kun aamulla herää. On ollut niin mukava kavuta tuohon lähi puistoon ja tutut naamat ja jutut. Ei tarvitse tehdä vaikutusta kehenkään

No ihanaa kuitenkin on,että saadaan omakoti ja laittaa se oman näköiseksi!! Vaikkakin kauhistuttaa se kuinka selvitään siellä rempan keskellä. Täytyy yrittää ottaa hyvä asenne ja yrittää kestää sekamelskaa. Vaikka meillä sitä on aina,mutta varmasti perus tavaratkaan ei ole remontidessa paikoillaan.

Tänään oli talon kuntotarkastus ja kaiken pitäisi olla kunnossa! Talo on yhdessä kerroksessa 3mh+oh+k+s+at+varasto 104neliötä. Ihana tasainen nurmipiha ja mikä parasta 300m järvelle ja kouluun+päiväkotiin!! Siittä taitaa tulla meidän perheelle hyvä koti