Aamulla hätkähdin hereille kun ikkunat helisi ja jokin hakkasi ikkunalautoihin.Valtava tuuli ja raekuuro riehui ulkona.Nousin sängystä ylös katsomaan ja mietin koska katto lähtee pään päältä.No ei sentäs niin käynyt =)

Sitten suuntasin vessaan ja niin ne kuukautiset alkoi kuten jo eilen arvelin.Olin tavallaan hyvin helpottunut,että kierto on pysynyt entisellään.Ettei mitään vahinkoa olisi tapahtunut sillä saralla.Nyt kait on peruttava se jälkitarkastus aika.Taidan sitten olla menemättä kun omalääkärikin jää lomille.Papa-kokeen kuitenkin saan ilman lähetettäkin otattaa,joten taidan varata suorilta ajan vain sinne.Tulehdus olisi itsestään jo ilmoitellut ja senkin kun kaksi kertaa olen kokenut synnytyksen jälkeen,tietäisin jos sellainen vaivaisi.Väsytää ja jylmii,mutta ei haittaa.Tähän on taas totuttava.Viimeksi ne yhdet menkat jotka kerkesi olemaan Elman ja tuulimunan välissä oli helmikuun 10.päivä.

Näin viikonloppuna unta,että olin sairaalassa ja synnytin n.kilon painoisen pojan.Ystäväni oli siinä kätilönä ja kaiveli vauvaa kapalosta ja kyseli,että kumpikohan tämä nyt olikaan.Sitten sain vauvan rinnalle ja olin vaan niin onnellinen.Kyllä se vauva asia on mielessä,mutta parin kuukauden päästä vasta uutta yritystä kehiin.Mutta nyt toivottavasti kolmas kerta toden sanoo ja saataisiin se kirppu kotiin!