Aamulla lähdin laittamaan pojille muumit.Istahdin itsekin sohvalle ja jäin seuraamaan hurjaa muumitarinaa.No sitten piti siittä lähteä puuroa keittelemään ja lähdin käppäilemään kohti keittiötä kunnes aloin täristä ja rojahdin maahan ja hätkähdin kun pääni kopsahti laminaattiin.No ei siinä sitten mitään ihmeempää.Pojat kysyi ihmetellen sohvalta:Sattuuko äitiin?? No ei pahemmin,vastasin.

Että semmosta.Viikonloppuna oli veljeni häät ja ne sujui ihan mukavasti.Minä sitten jouduin ajamaan kotiin ja oli sitten 23.00 aikas pilkkosen pimeää ja lisäksi sumua.Häät oli metsästysmajalla ja jännäilin vielä,että joku elukka hyppää auton eteen.Mutta ajelin silmät sekasin, mutta rauhassa ja hengissä ollaan!

Pojat haettiin klo20 häistä ja sain nukuttua ihanan sikeesti ;) Mutta heräsin puoli yhdeksän kamalaan painajaiseen.Olin sairaalassa ja nukutuksessa.Silti hereillä ja lääkäri sanoi:Tämä paksusuolentukos aiheuttaa nyt sen,että vauva syntyy hetkellä minä hyvänsä.Itkin ja huusin,että tämän on pakko olla unta! Ja mietin etten anna tätä vauvaa pois,en pysty.Herätessäni itkin ja olin niin onnellinen että se todella oli unta! Ehkä keskiviikon tuleva sairaala käynti alkaa pyörimään mielessä ja hyppäsi uniin.Ei tuollaisia unia tänne enään,KIITOS!